Kolme tapaa säästää rahaa ennakoimalla

Puinen talon symboli sekä kolme kolikkopinoa, joista kasvaa versoja. Symbolinen kuvitus.
Ennakoimalla voi säästää rahaa. Varmista esimerkiksi, ettet maksa turhista neliöistä.

Asuminen liittyy raha-asioihin tiiviisti, sillä asuminen on yleensä suomalaisten kotitalouksien suurin kuluerä. Asunto on myös monille osa varallisuutta: eläkkeellä olevien kotitalouksien asuntovarallisuus on usein varsin suuri suhteessa muuhun varallisuuteen ja käytettävissä oleviin tuloihin.

Pysähtymällä miettimään ja suunnittelemaan oman asumisen tulevaisuutta voikin parhaimmillaan säästää rahaa: yhtäältä hillitä kuluja ja toisaalta pitää yllä asuntovarallisuuden arvoa. Ennakoimalla asumisensa tulevia tarpeita ja toimintakykynsä muutoksia ajoissa voi löytää tapoja, jotka sopivat sekä keholle, mielelle että kukkarolle. Seuraavassa joitakin vinkkejä asumiseen liittyviin raha-asioihin.

Ennakoi remonttikuluja

Kaikkia remonttitarpeita ei voi ennakoida, mutta suurten huoltotoimenpiteiden varalta kannattaa kuitenkin olla valppaana. Asumisen ennakoinnissa voit miettiä, onko sinulla eläkeiässä varaa siihen, jos omaan taloyhtiöösi tulee esimerkiksi kallis putki- tai julkisivuremontti. Tutustu huolellisesti taloyhtiön kunnossapitosuunnitelmaan, joka kertoo seuraavien viiden tai jopa kymmenen vuoden korjaustarpeet. Kysele tarvittaessa lisätietoja isännöitsijältä. Kunnossapitosuunnitelma on tärkeä tuntea myös siinä tapauksessa, että on ostamassa uutta asuntoa seniorivuosien varalle. Taloyhtiön tekemien korjausten osalta hinta jakaantuu neliöiden mukaan, jolloin suurissa asunnoissa remontit voivat maksaa asukkaalle paljon.

Taloyhtiöt voivat ottaa remonttikulujen kattamiseksi myös yhtiölainaa, jonka vaikutus helposti hukkuu yhtiövastikkeeseen. Onkin tärkeää ottaa huomioon velkaantuminen taloyhtiölainojen kautta, sillä suuret remontit, kuten julkisivu- tai putkiremontit, saattavat velkaannuttaa henkilön, joka omistaa neliömääräisesti suuren asunnon.

Älä maksa turhista neliöistä

Monesti eläkeiässä tarpeet kodille ovat erilaiset kuin esimerkiksi lapsiperhevaiheessa. Isoissa taloissa ja huoneistoissa lämmitys- ja huoltokulut ovat suuremmat, vaikka asunnon kaikki tilat eivät olisikaan enää täydessä käytössä. Monesti päätös pienempään ja kuluiltaan edullisempaan voi venyä esimerkiksi siksi, että muuttaminen tai tavaroista luopuminen tuntuu raskaalta. Myönteinen ajattelu ja visiointi voi auttaa: Mitä kaikkea hyvää hieman pienempi ja kätevämpi asuminen voisi tuoda mukanaan? Entä jos muutosta alkaisi toteuttaa pala kerrallaan? Mihin kaikkeen voisi vapautua aikaa ja rahaa muutoksen mukana?

Huolehdi kodin kunnosta ja arvosta

Tilanne voi joskus johtaa siihen, että vaikkapa leski jää yksin hoitamaan suurta omakotitaloa. Voimavarat ja varallisuus eivät aina riitä tarvittavien huoltotoimenpiteiden järjestämiseen ja kiinteistön arvo voi laskea sen kunnon huonontuessa. Muutosten tekeminen ajoissa siis yleensä kannattaa sekä henkisesti että taloudellisesti.

Pohdi hetki omia toiveita ja tarpeitasi. Voit myös kirjata niitä paperille ylös: Oletko tyytyväinen nykyiseen asumiseesi vai kaipaatko muutosta? Vastaako nykyinen kotisi tulevaisuuden tarpeitasi? Käykö omakotitalo tulevaisuudessa liian työlääksi? Entä riittävätkö tulevat tulosi kattamaan asumisen kustannukset? Oletko varautunut yllättäviin remonttikuluihin?

Hyödynnä myös ennakoinnin työkalut:

Tee asumisen pikatesti

Tee-se-itse -asumisen suunnitelma

Lähteenä käytetty mm. https://www.finanssiala.fi/materiaalit/FA-2018-Varautuminen_vanhuuteen.pdf ja