Tahdotko asua kotona mahdollisimman pitkään?

Valoisa ja tilava koti, oviaukosta näkyy sohva ja pöytä.
Esteettömyys tarkoittaa, että pääset kulkemaan kotiisi helposti ja myös kodin sisällä liikkuminen on vaivatonta.

Toimiva koti on yksi elämän keskeinen tekijä. Koti on turvapaikka, lepopaikka ja viihtymisen paikka. Monien toive onkin saada asua kotona mahdollisimman pitkään myös silloin, kun ikää kertyy.

Itsenäistä asumista tahtovat tukea myös kunnat ja kaupungit, mm. Espoon kaupunki. Silti monikaan ei kenties tule miettineeksi, mitä itsenäinen kotona asuminen tarkoittaa pitkällä tähtäimellä ajatellen – ja että sen toteutumiseen voi vaikuttaa jo etukäteen.

Kodin toimivuudella on suuri merkitys siinä, että toiveet kotona asumisesta voivat toteutua vaikka omassa toimintakyvyssä tapahtuisikin muutoksia vuosien varrella. Jos ennakoit tulevaisuuden tarpeita ajoissa, voit säästää rahaa ja asua viihtyisästi ja huolettomasti erilaisissa elämän käänteissä.

Asunnon sijainti

Tärkeitä itsenäisen asumisen kulmakiviä ovat mm. asunnon sijainti ja esteettömyys. Useimmat meistä tahtovat iän myötä asua lähellä läheisiä ihmisiä, perhettä tai ystäviä. Myös palvelujen saatavuus tulee yhä oleellisemmaksi iän myötä.

On hyvä päästä asioimaan ja kulkemaan vaikkapa terveyspalveluissa tai harrastusryhmissä itsenäisesti. Tällöin julkisten kulkuneuvojen läheisyys sekä pihojen helppokulkuisuus on arvossaan. Jos koti on muuten mukava, mutta vaikkapa sijaitsee mäen päällä, niin kulkemisesta voi ennen pitkää tulla ongelma.

Esteetön koti on helppokulkuinen

Esteettömyys tarkoittaa, että pääset kulkemaan kotiisi helposti ja myös kodin sisällä liikkuminen on vaivatonta. Tämä helpottaa jokapäivästä arkeasi välittömästi, mutta iän myötä esteettömyyden merkitys korostuu.

Esteettömyys tarkoittaa yleensä mm. sitä, että kerrostalossa on hissi tai että asuminen tapahtuu yhdessä tasossa. Helppokulkuisessa kodissa ei ole turhia kynnyksiä tai ahtaita oviaukkoja. Myös mm. eteistilojen ja kylpyhuoneiden tilavuus on tärkeää. Yksi keskeinen tekijä on myös hyvä valaistus sekä sisä- että ulkotiloissa.

Toimiva asuminen tarkoittaa myös sitä, että asuminen on sopivan hintaista myös silloin, jos eläkeiässä tulot ovat pienemmät kuin työelämässä oltaessa.

Jos uskallat kurkistaa tulevaisuuteesi hetkeksi ja tehdä tarvittavia muutoksia, itsenäinen asuminen on paljon enemmän mahdollista. Samalla voit vaikuttaa ympäristöösi niin, että se on sinulle turvallinen ja viihtyisä.

Tältä sivustolta löydät tietoa ja välineitä asumisen suunnitteluun niin, että voit asua kotonasi turvallisin mielin.

Tutustu myös näihin:

Tee asumisen suunnitelma

Tee asumisen pikatesti!